Muumi mun persettä

Suomessa on tiettyjä asioita, joita ei saa kritisoida. Niistä pyhin on Tove Jansson. Olen pitkin elämääni saanut ottaa vastaan fundamentalistisen haltioitunutta tilitystä muumien ihanuudesta ja älykkyydestä ja Tove Janssonin ihquloliudesta.

Hyppään suoraan asian ytimeen, koska kaikki tietävät mistä ja kestä on kyse.

Eli

Summa summarum:

Tove Janssonin kuvataiteellinen tuotanto on sanalla sanoen keskinkertaista. Hänen uusrealistiset maalauksensa on kyllä teknisesti tavallisen sunnuntaimaalarin tuotoksia parempaa. Maalaustyylillisesti hän vain on vuosikymmeniä aikaansa jäljessä. Sisällöllisesti hänen teoksensa ohittaa haukotellen.

Tilatessani Höblän ensimmäisen kerran, ihastuin siinä olevien muumi-strippien sarkastiseen absurdiuteen. Eräänä päivänä aloin ihmetellä, miksi osalta tarinoista puuttui terä samalla, kun toiset halusin leikata irti ja kiinnittää jääkaapinoveen. Asiaa tarkemmin tutkiessani huomasin, että ihastusta herättäneet stripit olivat Toven veljen tekemiä ja tylsän keskinkertaiset Toven itsensä. Niinpä tietenkin.

Lukioikäisenä minua ympäröivä maailma oli kyllästetty Toven ja Muumien ihailulla. Halutessani kuulua joukkoon yritin minäkin löytää hänen tuotannostaan jotain itseäni kiehtovaa. Koska muumeja en pystynyt sietämään, aloin lukea Toven muita tekstejä. Eniten pidin Resa med lätt bagage -teoksesta. Senpä takia vouhotin muiden kehuessa Muumeja, kuinka hienoja hänen oivaltavat proosatekstinsä ovat. Näin aikuisena yritin kerran uudelleen lukea ko. teosta. Röhönaurulla laskin kirjan kädestäni jo kirjastossa. Ihan hirveää paskaa.

Ja sitten itse muumeihin. Lapsuuden pysähtyneistä kesistä, keskiluokkaisuuden tylsyydestä ja suomalaisesta pikkusieluisuudesta käsin on helppo ymmärtää muumeja: heidän tylsän pikkuporvarillista arkeaan, jossa havunneulanenkin muodostuu merkitykselliseksi vain koska mitään todellista ei tapahdu. Pakko minunkin on myöntää, että pohjoismaisen poroporvarillisen pysähtyneisyyden metaforana Muumi-kirjat ovat mitä mainioin.

Muumeja lukiessa olin jo lapsena piinallisen tietoinen, että haluan pois siitä maailmasta, jota kirjoissa kuvataan. Muumeissa tapahtumattoman perspektiivittömässä todellisuudessa nousee esille pieniä havaintoja, jotka muuttuvat räjäyttävän tärkeiksi. Tästähän useimmat juuri Muumikirjoissa pitävät: pienestä saadaan suurta. Itselleni juuri tuo henkisesti pienessä tilassa havaittu pienen pieni yksityiskohta vain alleviivaa koko kirjojen edustaman maailman tukahduttavuutta.

Jostain syystä suurimmalta osalta lukijoista jää huomioimatta, että juuri noiden havunneulasten ja arjen mehukestien tärkeyden korostaminen alleviivaa koko muumimaailman tavatonta tylsyyttä ja turhuutta. Minun kohdalla Muumien lukeminen johti alati kasvavaan haluun päästä pohjoismaisen seisovassa vedessä mätänemisen ja vesilaseihinsa hukkuvien myrskyjen ulkopuolelle.

            Ulkopuolella asuessani olen havainnut rakastavani monia asioita Suomessa. Rakastan sitä, että pystyn saman arvoisena puhumaan vastakkaista sukupuolta olevan kanssa. Rakastan tilaa ja pyrkimystä eristyneisyyteen. Olen myös oppinut hyväksymään omat vihankohteeni: vihaan suomalaista kahvia, vihaan huonosti hoidettuja ja halvasti leikattuja sähköisiä hiuksia ja vihaan Tove Janssonin tuotantoa, koko tuotantoa.

Tao tao,

Antti